Ukki

Kari-eno on sanoi minullejoskus, että olin ukille läheisempi kun kukaan muu, mukaanlukien hän itse. En tietenkään osaa itse arvioda oliko näin. Itse tunnen ja tunsin Karin ja Ukin olleen lapsuuteni miehet, esikuvat joilta opin mitä on olla mies, ja ihminenkin.

Opin ukilta miten sairastaa ja kärsiä menettämättä kokonaan arvokkuuttaan. Miten kohdata oma kuolemansa. Kun ukin syöpä eteni, häneeltä poistettiin koko suolisto, korvattiin vatsa-aukileella. Olen ollut lapsesta asti herkkä hajuille. Oli tuoksu jota en saanut millään paikallistettua. Siitä tuli minulle turvallinen olo, mutta myös surullinen. Kotoisa ja lämmin.

Vasta Ansku osasi auttaa minua. Tuoksu oli puoliksi sulaneen ruokamassan tuoksu. Haistoin sen, kun ukki vaihtoi avannepussiaan.Turvallinen ja surullinen. Aivan.

Ennen kuolemaansa ukki vei minut pitkälle kävelylle. Mummi huusi puoliksi ikkunasta ulkona: ’Älä Sven lähde metsälle pojan kanssa, olet sairas mies!” Ukki ei vastannut, ei edes katsonut taaksepäin. Otti minua kädestä ja lähdimme kävelemään.

Toivon niin kovasti, että muistaisin kaiken mitä sinä päivänä kuulin! Mutta muistan vain pätkiä, olin 10-vuotias. Ukki puhui paljon luonnon merkityksestä. Miten koivusta kannattaa lypsää mahlaa siten, että koivu ei kärsi eikä saa sienitautia. Mistä tietää kauran olevan kypsää niitettäväksi. Miksi talvella kannattaa kaataa polttopuut.

Kävelimme kauas pellolle, jossa emme yleensä käyneet. Pellon laidalla oli lato. Okki avasi oven ja astuimme hämärään. Ukki otti minuakädestä ja sanoi: ”Katsokaas, toin pojan teitä moikkaamaan!” Ladossa makasi ja istui miehiä. Ukki tarjosi tupakkaa, kaivoi repusta leivän ja nipun porkkanoita jotka oli huomaamattani napannut mukaan.

Jätimme miehet rauhaan ja jatkoimme matkaa. ”Älä koskaan ivaa tai ole huomaamatta ihmistä, jolla on vaikeaa! Et ikinä voi tietää syytä hänen olotilaansa. Ei ole tärkeää, pystytkö,auttamaan häntä, mutta on tärkeää, että osoitat hänelle samalla tavalla kunnioitusta kuin kenelle tahansa muullekin ihmiselle.”

Tämä ukin neuvo on palannut mieleeni vasta näitä muistoja kirjoittaessani. Ukki eli aina opetuksensa tosiksi. Ainakin minulle. Olen kuullut ukin pystyneen joskus pahoihinkin tekoihin. Minä en voi niistä ukkia tuomita, minulla on vain hyviä ja tärkeitä muistoja. Ukki toi minulle turvaa kun pelkäsin. Hänen muistonsa ohjasi tasapuolisuuteen, epäitsekkyyteen ja ymmärtäväisyyteen.

Myös sodan karmeudesta Ukki puhui. Mikä on rohkeutta, mikä vain tyhmyyttä. Mitä sääli ja armeliaisuus on.

Ukki puhui myös universumista. Miten tähtiä on niin paljon, että sieltä varmasti löytyisi elämää. Mikä linnunrata on ja miksi se näyttää joelta. Ja paljon paljon muuta.

Se oli viimeinen kävelyni ukin kanssa. Vähän tämän jälkeen ukki meni sairaalaan, eikä koskaan pois.

Itkin viikon. En muista hautajaisia, mahdoinko edes olla siellä! Olen varmasti itkenyt niin paljon että oksensin. En muista.

Kesällä täytin 11 ja muutimme Hyrylään.