Siltamäki

Meidän talo, Jousimiehentie 10, oli ensimmäisiä taloja jota Siltamäen ”nukkumalähiöön” rakennettiin. Siitä seurasi monen monta hauskaa asiaa nuorille pojanvesseleille. Siellä oli määrättömästi rakennusjätettä; styroksi levyjä, pahvia, lautoja, kaikkea mitä tarvittiin ensiluokkaisen majan rakentamiseen. Maisemiin tiedän oli vasta aluillaan, siellä oli kokonaisia kenttiä täynnä mutaa, jolle sopivan joustava mielikuvitus löysi hurjasti käyttöaihioita. Ainoa pini miinus tuli saven ominaispiirteistä. Siihen nimittäin jäi polvia myöten saappaat jumiin. Kun mutaisilla sukilla käveli kotiin anomaan armoa, ymmärrystä ei yleensä saanut.

Aloitin koulun siis Haukilahdeata käsin, mutta ensimmäisen luokan syyslukukausi on pikemminkin lastentarhan jatkoa kuin koulun alkua. Siltamäessä elämänmuutos lapsesta koululaiseksi oli muuton myötä konkreettisempi. Samalla pihalla asui Mika, päivälleen minun ikäinen (mutta vanhempi, kuten hän aina muisti sanoa). Olin Mikan kanssa samalla luokalla koko ikäni, Hyrylän ekskursiota lukuunottamatta.

Äiti oli kotona pikkusiskoni kanssa, käveli kanssani kouluvuoden ekat päivät. Ja oli odottamassa välipalan kanssa kun tulin kotiin. Se oli rauhallista, seesteistä, turvallisen keskiluokkaista elämää. Minulla oli oma huone, kuristajat ja muut pelon lähteet tuntuivat jääneen Haukilahteen.

Ja sinne rakennettiin ostoskeskusta, jonka uusissa kaupoissa oli mukava maleksia ja hypistellä asioita, joiden ostoon ei saanut perheen puoltolausetta. Sinne tuli jopa uimahalli, tosin vain 25m pitkä allas, mutta ihan riittävä meille.

Meidän suosikkikauppa oli ehdottomasti Kemikalio. Sana näyttää nykyään oudolta, mutta niiden valikoima oli kaikkea hajuvesistä ja meikeistä aina koottaviin pienoismalleihin, superpalloihin ja kuuliin. Eli kaikkea mitä halusin! No en siis meikkejä, mutta äitienpäivänä pieni pullo halvinta hajuvettä tuli sydämestä. Kuten isänpäivän valkoinen Old Spice -pullokin.

Kun juoksin pakoon ainoata vähemmistöä mitä minun lapsuudessa oli, Romaneja, suojapaikan hetkeksi tarjosi Kemikalio. Turpaan tuli vasta ostarin takana. Niitä oli viisi. Ja vielä Malmilaisia, eli sitä vaarallisinta laatua!

Pääsin verissäpäin kotiin. En kertonut kenellekkään. Koskaan.