Mutsi

En ole mikään mammanpoika, vaikka äiti on ollut minulle aina tärkeä, itken helposti, luen paljon ja viihdyn hyvin itsekseni.

Ei helvetti, minähän OON mammanpoika! Kun lisätään tuohon vieiä änkytys, silmälasit ja ruotsalaiselta kuulostava nimi, Jan Christer Karlsson, niin kuva on valmis! Ei ihme että mua kiusattiin koulussa! Olisin varmaan itsekin kiusannut!

Kiusaaminen ei siihen aikaan, ei ainakaan minua kohtaan, ollut kovin julmaa. Mutta en jotenkin osannut saada mutsia ymmärtämään sitä, sitten lakkasin yrittämästä. 

Äitini on jäärä. Kun hän muodostaa asiasta mielipiteen, niin Ukko Ylijumalakaan ei saa hänen päätään käännettyä. Se on ja pysyy kuin paska Junttilan tuvan seinässä. 

Mutsin jääräpäinen vaite nro 1.  Minä teeskentelen kaikki sairauteni, jotta saisin jotain mikä ei minulle kuuluisi, tahi pääsisin tekemästä jotain mitä en halua.

• Etiologia: Olin ensimmäisellä luokalla, ollut koulussa n. kuukauden. Mutsi kertoi aamulla lähtevänsä päivällä kylään serkkuni, Narskun luo. En tajunnut miten koulu voi olla niin pakollista, ettei muka äiti voi päättää ettei sinne tarvitse lähteä. Äitihän on kaikkivoipa, Universumin alkuvoima, DemiUrgo! Mutta ilmeisesti ei tässä asiassa. Jouduin siis menemään kouluun. 

Olen lähes kaikkiruokainen, mutta inhoan pinaattikeittoa, jota sinä päivänä sattui olemaan koulussa ruokana. Koitin urhoollisesti syödä, koska se oli koulun sääntö. Ei onnistunut, Oksensin lautaselle.

”Jos lapsi sairastuu kesken koulupäivän, on holhoojan tultava hakemaan lapsi kotiin”.

Kouluvirasto 1971

Siis soitto mutsille. Se on vihainen kuin ärmätti. Kävelemme kotiin hiljaisuuden vallitessa. Vaikka oli loppukesä, täytyy myöntää, että en tuntenut lapselle niin normaalia Joie de Vivrea.

Kun vihdoin päästään kotiin, vatsatautini on tiessään. Ilahduttaakseni mutsia, sanon lapsen viattomuudella: ”Kyllä me nyt voidaan lähteä kylään”. 

Seuraus: Mutsi on vielä tänäkin päivänä sitä mieltä, että teeskentelen sairauteni, jotta saisin siitä jotain hyötyä. Tuosta tapahtumasta lähtien kaikki sairauteni ovat olleet mutsin mielestä vain tekosyitä. 

Pahaksi onnekseni pienenä reagoin helposti vatsallani. Eli oksensin kun minua pelotti tai jännitti. Pelkäsin lapsena hysteerisesti julkista esiintymistä. Jos koulussa oli tiedossa esitelmän pito, saatoin aamulla oksentaa. Mikä taas ruokki mutsin harhaista käsitystä sairauden teeskentelystä.

Mutta on tästä äitini epäluuloisuudesta ollut hyötyäkin: En pikkukivuista enkä sydämen läpätyksistä juokse terveyskeskuksessa. Huonona puolena on tosin sama asia.

Joskus on tyhmää olla valittamatta. Selkärankani murtui kolarissa, menin vasta seuraavana päivänä työterveyslääkärille (ja taistelin 15 vuotta vakuutusyhtiötä vastaan, joka väitti että vammani ei tullut kolarista. Ranka murtuneena ei kuulemma odotella vuorokautta. Niillä ei ollut minun äitiäni!!

Heikon olon takia kävin labrassa. Lääkäri sai tulokset ja alkoi jäljittää minua kuin Koronan Superlevittäjää! Kun lopulta ajan itse Malmin sairaalaan, huutavat lääkärit ja hoitajat kilpaa idioottimaisuuttani. Minulla oli verenmyrkytys yhtäaikaisen anginan ja keuhkokuumeen seurauksena, olin välittömässä kuolemanvaaeassa.

Olen kuollut viisi kertaa seurauksena taudista, joka olisi voitu parantaa antibiootilla. Kaikissa näissä tapauksissa menin sairaalaan aivan liian myöhään.

Tästä äidillisestä mokasta olen oppinut myös yhden tärkeimmistä läksyistäni, mikä koskee suhtautumista muiden esittämiin väitteisiin tai selityksiin:

ÄLÄ KOSKAAN EPÄILE IHMISTÄ PAHANTAHTOISUUDESTA, JOS TEKO YKSINKERTAISEMMIN SELITTYY TYHMYYDELLÄ!

Sielunkiven korollaari

Mutta tuo on pelkkä kauneuspilkku mutsin mukavassa, äidillisessä olemuksessa. Äiti oli kotona koko lapsuuteni, olin Haukilahdessa hetken päiväkodissa, muuten vältyin tarhoilta ja iltapäiväkerhoilta. Sain koulun jälkeen mennä suoraan kotiin, missä äiti odotti välipalan kanssa. 

Mutsi laittoi ruuaksi pizzaa ennen kuin Suomessa oli yhtäkään pizzeriaa, paistoi öljyssä ranskalaiset perunat ennen kuin mäkkäri rantautui Eurooppaan, opetti syömään Fondueta ennen kuin alpeilla skimbaamisesta tuli keskiluokkaisten iloa.

Äiti meni myös takaisin työelämään 15 vuoden tauon jälkeen, vaikkei siihen ollut taloudellista pakkoa. Se vaati sisua ja itsetuntoa..

Olen aina ollut äidistäni ylpeä. Asia, joka ei kuulu näihin lapsuusvuosiini, mutta jonka haluan mainita;  hän elätti ja kasvatti lapset yksin. Vielä senkin jälkeen hän nousi kun jätetty puolisonsa oli keplotellut hänen koko omaisuutensa ja äiti löysi toistamiseen itsensä kadulta ilman pennin hyrrää.

Jotenkin se onnistui sieltäkin nousemaan.

Minun äitini