Olipa asuinpaikkana Etelä-Haaga, Haukilahti, Siltamäki tai Hyrylä, mummola oli aina mummola. Se oli lapsuuteni kiinnekohta, lomapaikka ja todellinen kotini. Olikin outoa, kun sain joskus 30-vuotiaana kuulla sen olleen myös todellisuudessa ensimmäinen kotini.
Ja millainen paratiisi se olikaan!!On vaikea aloittaa mistään päästä, joten mennään keskeltä. Vintti oli täydellinen, se oli iso, oikeastaan kokonainen huoneisto. Se oli täynnä tavaraa, sieltä löytyi Kari-enon kitarakoulu oppivihot, kone- ja moottoriopin kirjat, hassuja vaatteita, maailman suurin hämähäkki ja ennenkaikkea, sain olla siellä ihan rauhassa. Mummolan kivijalassa oli liiteri. Se taas oli matala kuin luola. Olen nähnyt siitä unta monta kertaa. Kari piti siellä rumpujaan, tai siis entisen bändinsä rumpuja. Siellä oli myös moottoripyörän satula.
Kartanossa en saanut kovin usein käydä, kerran ukki vei kuitenkin käymään torniin. Se oli yllättävän pieni ja ahdas, mutta silti jännittävä. En muista käyneeni muidenkaan tilan asukkaiden kotona. Mäellä asui ihmisiä, joilla on ilkeä sussari, Bella. Kaikki pelkäsi sitä. Bella oli kuulemma purrut Karia! Toisessa päässä kartanon maita asui pehtoori. Siitä en muista oikeastaan mitään. Mutta hevoset muistan! Tykkäsin niiden tuoksusta, ne oli upeita, ylväitä eläimiä! Suurin niistä oli Arabialainen valkoinen ori nimeltään Opium. Valtava, aika pelottaja ja upea. En kauheasti ollut hevosten kanssa, se oli sellaista etärakkautta. En saanut yksin mennä hevosen lähelle, mummi pelkäsi että satuttaisin..
Ukin kanssa oltiin joskus metsällä hevosten kanssa, tuotiin kaadettuja puita tilalle hevosten vetämänä. Silloin ukki oli vielä hyvässä kunnossa Ukki oli kuin kehonrakentaja, ei varmaan tippaakaan rasvaa kehossa. Myöhemmin se oli kuin luuranko. Palaan siihen asiaan myöhemmin. En nyt jaksa, se on liian vaikeeta ja surullista.
Joskus kun menin mummolaan, sattui Kari tai Anita olemaan kotona. Ne oli upeita päiviä. Vauvakirjaani on kirjoitettu ”Parhaita ystäviäni oli Anita ja Kari”. Se on totta, oli silloin, ja on varmaan jollain tasolla vieläkin. Karilta ja Ukilta olen oppinut miehen mallin. Tajusin sen jo todella aikaisin. Ihmettelin miksen saanut faijaan mitään linkkiä tunnetasolla, en samanlaista kuin Kariin. No, siitä joskus myöhemmin.
Kari soitti kitaraa, ja opetti mullekin. Siinä touhussa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni parhaat hetket. Aloin vakavemmin soittamaan kun ostin ensimmäisen oikean kitarani, taisin olla 13-14, siitä lähtien soitin joka päivä. Mutta siihen on vielä matkaa.
Mummolassa oli telkkari, iso rohjake jota sain vain mummin kanssa katsoa. Mummi katseli joskus Peyton Placea. Minä sain katsoa Tarzan-elokuvat ja Star Trekit. Molempia katsottaessa mummi halasi mua tiukasti ja toisteli:”Tämä on vain satua, ei tarvitse pelätä.”
En tiedä kumpaa meistä hän yritti rauhoitella.
Mutta nukkumaan piti mennä viimeistään kun viimeinen lättähattu soitti pilliään ohi mennessään.
Kartanosta kauas pois 